Pro Keskiaika...
Tämä mieltäni vaivanut asia pitää saada tapetille vaikka keskeneräisenä missä suurin kunnia kuuluu Jukka E Niemiselle
joka taitaa julkaista Kalevalasta uuden näkökulman ... Tässä pikainen kooste siitä mitä " itse " olen asiasta ajatellut.
Voisi summata että historiankirjoitus tai nykykäsitys todelisuudessa on aina valintoja mutta väitä pystyväni katsomaan
todellisuutta objektiivisemmin kuin moni muu. Nykyinen eurooppalainen malli on historian jatkumoa lähinnä sen negatiivisilta
puoliltaan ilman että tässä olisi tapahtunut mitään merkittävää kehitystä. Elintaso ja teknologia on kehittynyt mutta vallankäytössä
näyttää tapahuvan vanha jakolinja missä vallassa pysymyinen ja ja huomattava väärinajattelu on luonut merkillisen
todelisuuden missä eri merkitysten ja tarkoituksen sisältö on sotkettu. Orweliaanisessa yhtesikunnassa kafkamaisia piirteitä
missä itse pitäisi tietää mistä syytetään vaikka mitään varsinaista syytettä ei oltaisi nostettu.
Lieveilmiöinä poistetut sanat , käyttäytymisohjeet ja voimakas mielipiteen muokkaus mitä mm. yle suomessa nykyään
harrastaa. Todellisuuden arkun kantta ei nosteta. Luullaan ja uskotaan kun totuuden puhujat on sysätty syrjään.
Meille on opetettu, että Väinämöinen on sadunomainen hahmo – ikivanha tietäjä, joka soittaa kannelta ja laulaa maailman järjestykseen. Tämä myyttinen kerros on kuitenkin toiminut historiallisena verhona.
Uudempi tutkimus (kuten Jukka Niemisen teemat) viittaa siihen, että Väinämöinen oli historiallinen toimija tai klaanin edustaja. Rautakauden Suomi ei ollut myyttinen tyhjiö, vaan organisoitu yhteiskunta. Väinämöisen "laulut" olivatkin diplomatiaa, lakien säätämistä ja kaupallisten sopimusten hallintaa. Kun riisumme mystiikan, näemme strategisen johtajan, jonka perintö on säilynyt kansanmuistissa 1500 vuoden ajan.
Perinteinen historiamme kertoo tarinan "ristiretkien tuomasta sivistyksestä". Todellisuudessa Suomen historian suuri taitekohta oli taloudellinen.
Turkiskaupan kultakausi: Rautakauden Suomi oli osa kansainvälistä kauppaverkostoa, jossa turkikset olivat aikakauden "mustaa kultaa".
Integraation hinta: Kun turkiskauppa hiipui, Suomen itsenäinen, klaanivetoinen valtarakenne jäi ilman taloudellista selkärankaa. Tämä "notkahdus" ei johtunut vain uskonnollisesta paineesta, vaan siitä, että Suomi joutui taloudellisesti liian riippuvaiseksi lännestä (Ruotsista). Tästä alkoi vuosisatoja kestänyt alisteisuus, joka on ruokkinut suomalaista herravihaa.
Elämme ajassa, jossa historiaa käytetään aivopesun välineenä. Suomi on ollut "kulkureitillä" Ruotsin, Venäjän, Saksan ja nyt NATO/USA-akselin välillä.
Valikoiva sokeus: Poliittinen keskustelumme on ajautunut kapeaan uomaan, jossa yksi vihollinen (Venäjä) on ainoa fokuksessa, kun taas suurvaltojen (USA, Kiina, Saksa) todelliset intressit ja ihmisoikeusongelmat sivuutetaan.
Totuuden puute: Miksi kansa ei näe, että olemme edelleen samassa "kulkureitin" roolissa kuin keskiajalla? Koska meille on opetettu, että olemme pieni ja viaton kansa, jolla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin mukautua.
Jos ymmärtäisimme itsemme rautakautisten kauppias-klaanien ja itsenäisten toimijoiden perillisinä, emme ehkä olisi niin helposti ohjailtavissa suurvaltapolitiikan rattaissa.
Kysymys pohdittavaksi:
Olemmeko me "pieni maa, jolla ei ole valintoja", vai olemmeko me kansa, joka on tietoisesti pidetty unessa oman historiallisesti merkittävän selkärankansa suhteen?
Onko nykyinen ulkopolitiikkamme vain historian toisintoa, jossa toistamme Saksan ja idän välistä tasapainoilua, mutta nyt vain eri liittolaisella?
